Kalastajan Savukoski

Kuningas palaa kotikoskiin

Ylä-Kemijoen kosket astuvat uudelle aikakaudelle, kun Perämeren kuningaslohi palaa yli kuuden vuosikymmenen jälkeen alkuperäiseen kotiinsa. Ylisiirrot aloitetaan kesällä 2015. Keskimäärin kahdeksan kilon painoiset luonnonlohet pyydystetään Kemijoen suulta. Lääkärintarkastuksen, punnituksen ja merkinnän jälkeen ne matkustavat autokyydillä uuteen kotiinsa Savukosken kunnan alueelle Savu-, Miekka- ja Pahtakoskeen.

Hankkeen toimeenpanijana on Kalastajan Savukoski ry, mutta myös sinulla voi olla merkittävä rooli tässä historiallisessa ekoteossa.

Vaikka kilo kerrallaan

Tee näyttävä ekoteko ja kustanna oman nimikkolohesi matka uuteen kotikoskeen. Uljas eläin on yrityksesi maskotti, jonka vaiheita voit seurata virtuaalikoskissamme. Uutuutena tarjoamme myös kimppalohia, jossa kahdeksan yksityishenkilöä voivat kukin omalla osuudellaan rahoittaa lohen ylisiirron Ylä-Kemijokeen.

Osta Kummilohesi verkkokaupasta »

Ostettuja kummikaloja

    • Kimppalohi nro 1

    •  

    • 1. Raimo Niemelä

    • 2. Mikko Kilpimaa

    • 3. Tapani Niemi

    • 4. Jouko Kilpimaa

    • 5. Ari Aho

    • 6.

    • 7.

    • 8.

    • Kummilohi 6 kg nro 2

    • Lohikummi: Joosula

    • joosula heikki
    • Kalastuskauden avajaiset 14.6.2014

    • Kalastuskauden avajaistarjoilusta VIP-teltassa 14.6.2014 huolehtii Armas keittiö&viinitupa ja Lomajoosula.
    • Kummilohi nro 3

    • Lohikummi: Tähän yrityksesi nimi

    • Tähän yrityksesi mainos

    • Tähän yrityksesi mainostekstiä.
    • Kummilohi 6 kg nro 4

    • Lohikummi: THA

    • Lohi

    • Toivottavasti ei tule lisäaltaita, että pääsen nousemaan Yläkemijokeen
    • Logo 10
    • MV-Uistin

    • Kummilohi Pahtakoskeen
    • Naruskajärvi

    • Naruskajärvi on isojen taimenten kotijärvi. - Tervetuloa kalaan!
    • Kummilohi 8 kg nro 7

    • Lohikummi: Cafe & WineBar MinRose

    • www.minrose.fi
    • Yläperän oikia lohi

    • Onnittelut Arille 50-vuotispäivänä
    • Alatammi 2
    • Alatammi

    • Toivottavasti lohi pyörähtää myös Pyhäjoessa.
    • Kummilohi 8 kg nro 9

    • Lohikummi: Veijo Särkelä

    • Waltsu

    • LOHI PALAA KOTIIN -seminaarin osallistuneiden kesken arvottiin 8 kilon Kummilohi. Sen voitti Veijo Särkelä Kemijärveltä. WALTSU-nimen saanut lohi varustetaan telemetrialaitteella ja vapautetaan Savukosken vesiin kesällä 2015.
    • Kummilohi 8 kg nro 10

    • Lohikummi: Markus Mustajärvi

    • markus mustajarvi 315x
    • Eduskuntavaalit - äänestysnumero 23

    • Oma lohi on minulle kannanotto paitsi lohen puolesta, myös Vuotoksen allasta vastaan. Jos se rakennetaan, saamme heittää haaveet lohen palauttamisesta yliselle Kemijoelle. Sininen taivas, vihreät metsät, punainen lohi!
      Markus Mustajärvi, Savukoski
    • MG 7564
    • KATI OY:n kummilohi

    • KATI Oy on ollut mukana Lapin malminetsinnässä jo 35 vuoden ajan. Teemme tutkimuskairausta samalla kunnioittaen Lapin ainutlaatuista luontoa. Tästä esimerkkinä on kehittämämme suljetun kierron järjestelmä, jonka avulla kierrätämme kairauksessa käytettävää vettä ja vähennämme työssä tarvittavan veden määrää noin 75 %.
    • Kummilohi 8 kg nro 12

    • Lohikummi: Kemin-Sompion paliskunta

    • kemi sompio paliskunta 310x
    • Suomen suurin paliskunta

    • Pääosin Savukosken kunnan alueella sijaitseva Kemin-Sompion paliskunta on Suomen suurin paliskunta. Paliskunnan suurin sallittu eloporomäärä on 12000 poroa ja Kemin-Sompio on parhaina vuosina tuottanut lähes 10 % koko Suomen poronlihasta.
    • Kummilohi 8 kg nro 13

    • Lohikummi: Kemin-Sompion paliskunta

    • kemi sompio paliskunta 310x
    • Suomen suurin paliskunta

    • Pääosin Savukosken kunnan alueella sijaitseva Kemin-Sompion paliskunta on Suomen suurin paliskunta. Paliskunnan suurin sallittu eloporomäärä on 12000 poroa ja Kemin-Sompio on parhaina vuosina tuottanut lähes 10 % koko Suomen poronlihasta.
    • Kummilohi 8 kg nro 14

    • Lohikummi: Kemin-Sompion paliskunta

    • kemi sompio paliskunta 310x
    • Suomen suurin paliskunta

    • Pääosin Savukosken kunnan alueella sijaitseva Kemin-Sompion paliskunta on Suomen suurin paliskunta. Paliskunnan suurin sallittu eloporomäärä on 12000 poroa ja Kemin-Sompio on parhaina vuosina tuottanut lähes 10 % koko Suomen poronlihasta.
    • Kummilohi 8 kg nro 15

    • Lohikummi: Kemin-Sompion paliskunta

    • kemi sompio paliskunta 310x
    • Suomen suurin paliskunta

    • Pääosin Savukosken kunnan alueella sijaitseva Kemin-Sompion paliskunta on Suomen suurin paliskunta. Paliskunnan suurin sallittu eloporomäärä on 12000 poroa ja Kemin-Sompio on parhaina vuosina tuottanut lähes 10 % koko Suomen poronlihasta.
    • Kummilohi 8 kg nro 16

    • Lohikummi: Kemin-Sompion paliskunta

    • kemi sompio paliskunta 310x
    • Suomen suurin paliskunta

    • Pääosin Savukosken kunnan alueella sijaitseva Kemin-Sompion paliskunta on Suomen suurin paliskunta. Paliskunnan suurin sallittu eloporomäärä on 12000 poroa ja Kemin-Sompio on parhaina vuosina tuottanut lähes 10 % koko Suomen poronlihasta.
    • Kummilohi 8 kg nro 17

    • Lohikummi: Arkkitehtitoimisto SARC Oy

    • www.sarc.fi
    • sarc
    • Kummilohi 8 kg nro 18

    • Lohikummi: Arkkitehtitoimisto SARC Oy

    • www.sarc.fi
    • sarc
    • Kummilohi 8 kg nro 19

    • Lohikummi: Arkkitehtitoimisto SARC Oy

    • www.sarc.fi
    • sarc
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Anne

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Annelta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Arvo

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Arvolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Erkki H

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Erkki H:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Erkki K

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Erkki K:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Erkki N

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Erkki N:ltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Hannu

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Hannulta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Heikki K

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Heikki K:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Heikki P

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Heikki P:ltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Helena

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Helenalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Ismo

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Ismolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jani

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Janilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Janne

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Jannelta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jarkko

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Jarkolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jouko I

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Jouko I:ltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jouko K

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Jouko K:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jouni

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Jounilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Juha

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Juhalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Juho

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Juholta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jukka

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Jukalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jussi

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Jussilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jyrki

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Jyrkiltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Kari

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Karilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi kesä-Konsta

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme kesä-Konstalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi kesä-Pekka

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme kesä-Pekalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi kesä-Sakke

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme kesä-Sakelta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi kesä-Ville

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme kesä-Villeltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Markku

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Markulta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Matti

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Matilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Mauno

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Maunolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Mauri

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Maurilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Piia

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Piialta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Raimo K

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Raimo K:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Raimo O

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Raimo O:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Reima

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Reimalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Risto

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Ristolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Sakari

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Sakarilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Sami

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Samilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Taisto

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Taistolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Tapio

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Tapiolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Tarja

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Tarjalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Teuvo

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Teuvolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Timo A

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Timo A:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Timo K

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Timo K:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Timo T

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Timo T:ltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Tuomas

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Tuomakselta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Yrjö

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä omalta työntekijältämme Yrjöltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Erkki H

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Caverion Industrian Erkki H:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Erkki K

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Caverion Industrian Erkki K:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jukka

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Caverion Industrian Jukalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Petri

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Caverion Industrian Petriltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Tapio

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Caverion Industrian Tapiolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Pii

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Caverion Industrian Piiltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Taisto

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Maintpartnerin Taistolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Markku

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Maintpartnerin Markulta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Marko

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Maintpartnerin Markolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Mikko

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Maintpartnerin Mikolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Antero

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Stora Enson Anterolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jukka

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Stora Enson Jukalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jari

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Mitta Oy:n Jarilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Harri

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Infrakatin Harrilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Ilkka

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Infrakatin Ilkalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Marko

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Infrakatin Markolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Ulla

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Hill+Knowltonin Ullalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Tuomo

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Infrakatin Tuomolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Ari

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Voimalohen Arilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Arppa

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Voimalohen Arpalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Erkki

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Voimalohen Erkiltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Janne

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Voimalohen Jannelta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Kari

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Voimalohen Karilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Mika

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Voimalohen Mikalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Raili

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Voimalohen Raililta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Riitta

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Voimalohen Riitalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Satu

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Voimalohen Sadulta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Elina

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Funktionellin Elinalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Mikael

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Mitopron Mikaelilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jukka

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fondian Jukalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Kaj

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fondian Kajlta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Petri

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fondian Petriltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Salla

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fondian Sallalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Satu H

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fondian Satu H:lta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Satu R

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fondian Satu R:ltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Ilkka

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Administerin Ilkalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Peter

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Administerin Peteriltä. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Susanna

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Administerin Susannalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Aleksi

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Hill+Knowltonin Aleksilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Helena

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Hill+Knowltonin Helenalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jami

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Hill+Knowltonin Jamilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Mikko

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Hill+Knowltonin Mikolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Tarja

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Hill+Knowltonin Tarjalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Tommi

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Stora Enson Tommilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Arto

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Enfon Artolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Kalle

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Enfon Kallelta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Osmo

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Enfon Osmolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jukka

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Relacomin Jukalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Harri

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fortumin Harrilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Jouni

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fortumin Jounilta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Marika

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fortumin Marikalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Marja

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fortumin Marjalta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Risto

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fortumin Ristolta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • kemijoki 315
    • Kemijoki Oy:n kummilohi Tatu

    • Kalakantojen hoito on osa vesivoimayhtiö Kemijoki Oy:n jatkuvaa työtä jokivarsissa. Kesällä 2015 tuemme kalastusmatkailua Yli-Kemillä. Olemme nimenneet kalat oman henkilöstömme ja kumppaniemme mukaan. Tämä kummilohi on saanut nimensä Fortumin Tatulta. Seuraamme 100 kummilohemme matkaa innolla!
    • Kummilohi Jurmu

    • Lohikummeina ovat myös Otto Vehniäinen, Risto Vehniäinen, Erkki Könönen, Kari Ojanen ja Hannu Tuomela
    • Kummilohi 8 kg nro 121

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 122

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 123

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 124

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 125

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 126

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 127

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 128

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 129

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 130

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 131

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 132

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 133

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 134

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 135

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 136

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 137

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 138

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 139

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 140

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 141

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 142

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 143

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 144

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 145

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 146

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 147

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 148

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 149

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 150

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

    • Kummilohi 8 kg nro 151

    • Lohikummi: Kalastajan Savukoski ry

Lohen ylisiirto on toimiva oikotie

Perämeren lohen vaellus Ylä-Kemijoen kutualueille päättyi vuonna 1948 Isohaaran voimalaitoksen rakentamiseen. Teollistuva Suomi tarvitsi sähköä ja niin jokivarren elämä koki suuren muutoksen.

Yksi toimivaksi osoittautunut keino lohen palauttamiseksi sen kotikoskiin on ylisiirto. Käytännössä se merkitsee jokisuulta pyydystettyjen, tarkastettujen ja merkittyjen täysikasvuisten lohien kuljettamista autokyydillä voimalaitosten ohi suorinta tietä kohdealueen koskiin.

Lue lisää »