Kalastajan Savukoski

Kemijoki Oy – pitkäjänteistä työtä kalakantojen hyväksi

Olemme Suomen merkittävin vesivoiman tuottaja: 20 voimalaitoksellamme tuotetaan kolmannes maamme vesisähköstä. Kalakantojen hoito on osa jatkuvaa työtämme jokivarsissa.

Tavoitteena luontaisten kalakantojen vahvistaminen

Teemme työtä vaelluskalakantojen palauttamiseksi rakennettuihin jokiin. Jotta onnistumme, tarvitaan valikoima toimenpiteitä sopivassa järjestyksessä: Ensin on vahvistettava jokiin leimautuvien vaelluskalojen kantoja esimerkiksi istutuksin ja siirtämällä kaloja kutupaikoille. Näin varmistetaan, että mahdollisiin myöhemmin rakennettaviin kalateihin on riittävästi kulkijoita.

Lupaehtoihin liittyen meillä on Suomen suurin kalanistutusvelvoite, kustannuksiltaan noin 2,5 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän lisäksi teemme myös vapaaehtoistyötä kalakantojen hyväksi. Tuemme mm. Lohijokitiimi ry:n ylisiirtotyötä Ounasjoella.

100 kummilohta Savukoskella

Kesällä 2015 tuemme myös kalastusmatkailua Yli-Kemillä, kun Kalastajan Savukoski ry siirtää pyyntikokoisia lohia kolmeen Savukosken yläpuoliseen koskeen. Maksamme erästä sadan kalan siirron. Seuraamme kummilohiemme matkaa innolla!

Lisätietoja työstämme:

Ympäristöpäällikkö Erkki Huttula
020 703 4431
erkki.huttula@kemijoki.fi

Kalastusmestari Jyrki Autti
020 703 4425
jyrki.autti@kemijoki.fi

Kemijoki Oy on Suomen merkittävin vesivoiman tuottaja. Yhtiö omistaa 20 vesivoimalaitosta, joista 16 sijaitsee Kemijoen vesistöalueella, kaksi Lieksanjoessa ja kaksi Kymijoessa. Lisäksi se säännöstelee Lokan ja Porttipahdan tekojärviä sekä Kemijärveä ja Olkkajärveä. Voimalaitosten kokonaisteho ylittää 1100 MW. Vuonna 2014 yhtiön vesivoimalaitokset tuottivat sähköenergiaa yhteensä 4126 gigawattituntia, mikä oli noin kolmannes kotimaisesta vesivoimalla tuotetusta sähköstä.

www-sivustolle  »