Kalastajan Savukoski

YLE Lappi: Unelma lohen paluusta osa 17

Radio - 14.07.2015

Lohi meni rosvohotuun  Ennen vanhaan lohenpyytäjien siimat ja verkot olivat erittäin heikkolaatuisia, eivätkä ne kestäneet parikymppisen lohen teutarointia. Pyytäjät kehittivät siihen erikoistekniikan. Siima tai siimakela sidottiin kiinni perämelaan ja päästettiin vapaaseen laskuun. Aikansa mesottua lohi kääntyi selälleen ja se oli helppo nostaa veneeseen. Savukoskelainen Aimo Kilpimaa muistaa, että sodan jälkeen lohta oli niin paljon, että hätäisimmät vonkaleet yrittivät hypätä kalamiesten veneeseen. Aimo näki lapsena myös todella suuren kojamon. Lohivainaa oli tehnyt miehisen tehtävänsä, jatkanut Kemijoen lohen sukua ja uupunut häävuoteelle. Aimo arvioi, että vainaa painoi ainakin 30 kiloa. Tapani Niemi haastattelee.

Kuuntele radiojuttu YLE Areenasta:
YLE Lappi: Unelma lohen paluusta osa 17