Kalastajan Savukoski

YLE Lappi: Unelma lohen paluusta osa 5

Radio - 21.04.2015

Lohen kanta romahti 1800-luvulla. 1800-luvun puolivälissä lohisaaliit Kemijoen suulla romahtivat 300.000 kilosta 50.000 kiloon, siis kuudenteen osaan. Valtio alkoi tutkia asiaa, koska se sai omat kymmenyksensä lohisaaliista. Oli myös kehittyvän valtion etu, että elinkeinoelämää kehitettiin ja mahdollinen yhteiskunnallinen mullistus ja kytevä kriisi ehkäistiin. Jokisuulla toki muhikin iso yhteiskunnallinen ongelma. Vain tietyt talot olivat saaneet pyydystää lohta Kemijoessa 1600-luvusta lähtien. Maaseudun maaton väestö ei tyytynyt Jumalan säätämään ikiaikaiseen lakiin ja osattomuuteen vaan purjehti merelle ja viritti pyydykset. Samaan aikaan Kemi teollistui ja väkeä muutti modernisoituvaan pikkumetropoliin. Pommi oli viritetty. Tutkija Reija Satokangasta haastattelee Tapani Niemi.

Kuuntele radiojuttu YLE Areenasta:
YLE Lappi: Unelma lohen paluusta osa 5